Eläkää Sovussa
(Be Reconciled)
Herran anteeksianto on täydellinen ja absoluuttinen. Meidän pitää antaa anteeksi toisille samalla tavalla - täydellisesti ja absoluuttisesti. Miksi sitten meidän joukossamme on sellaisia, jotka eivät anna anteeksi ja korvaa sataprosenttisesti, kuten sen meidän mielestämme tulisi olla, anteeksiannettu ja ennalleen saatettu, kuten Hän tekee?
Jokaisessa loukkaantumisessa on kaksi osapuolta - loukkaaja ja loukattu. Me emme voi koskaan pakottaa, kannustaa tai painostaa toisia antamaan meille anteeksi, saarnaamalla heille, saamalla heidät tuntemaan itsensä syyllisiksi, tai millään muulla tavalla muuttamalla olosuhteita saadaksemme, mitä me haluamme. Me emme voi muuttaa toisten mieliä tai asenteita. Se ei tarkoita sitä, että sellaiseen tilanteeseen ei löydy ratkaisua, vaikkakaan me emme voi muuttaa toisten mieltä, me voimme luoda olosuhteet, jossa sellainen henkilö kokee helpommaksi antaa meille anteeksi.
Useimmiten me odotamme, että toinen antaa meille anteeksi tai unohtaa sen. Mutta Raamattu sanoo aivan selvään: ”...jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi” (Matt.5:23-24). Ei ole loukatun tehtävä aloittaa sovittelua, vaan loukkaajan on lähestyttävä loukattua. Tiedän, että monet pelkäävät epäonnistuvansa siinä. Tässä on ongelmana se, että meidän on valittava tulemmeko me sen toisen osapuolen hylkäämäksi tai hylkääkö Jumala meidän lahjamme. Herralle tuomasi lahjan suuruudella ei ole mitään merkitystä, oli se sitten aikaa, rahaa, kykyjä tai koko elämäsi. Hän vaatii, että sinä ensin korjaat asian ja sitten tuot uhrisi. Muista: ”Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri” (1.Sam.15:22).
Päästäksemme sovintoon, meidän on aivan ensiksi otettava vastuu teoistamme omassa sydämessämme. Älä ole niinkuin Aatami, Eeva ja Saul, jotka syyttivät toisia. Tunnusta omassa sydämessäsi, että olet tehnyt syntiä. Toinen asia, mitä sinun on tehtävä, on rukoilla Herraa muuttamaan sydämesi ja ohjamaan sinua ja myös pehmittämään sen loukatun sydämen. Nyt sinun on otettava yhteyttä siihen henkilöön. Olisi parasta puhua henkilölle kasvoista kasvoihin, mutta jos et voi tehdä niin, silloin voit kirjoittaa hänelle kirjeen. Muista, sinulla voi olla vain yksi mahdollisuus, niin varmistu, että et tee siinä virheitä. Yhteyden otossasi tee selväksi, että toinen ymmärtää olevansa osittain tai kokonaan syyllinen. EI! Ota täysi vastuu ilman selityksiä ja toisten syyttelemisiä. Älä selittele mitään, ellei toinen kysele syitä. Syysi voivat olla aitoja, mutta ne voivat näyttää puolusteluilta ja vastuun kiertämiseltä. Entäs jos se toinen kimpaantuu ja sanoo pahasti? Silloin ole kärsivällinen - sinähän sen olit aloittanut. Älä ala huutamaan takaisin tai väittelemään. Yritä vain kuunnella ja kun toinen alkaa laantua, pyydä jälleen anteeksi. Anteeksipyytäminen on kaikkein vaikeimpia asioita, mitä me joudumme tekemään ja sen oikein tekeminen on vielä vaikeampaa. Muista, että se pieni sana ”mutta” anteeksipyytäessäsi mitätöi kaiken edellä sanotun. Vaikka kuinka hyvin pyytäisit anteeksi, jos sanot ”mutta”, se tarkoittaa: ”Mitä sanoin tähän saakka on merkityksetöntä”. Siis älä koskaan sisällytä ”mutta” sanaa anteeksipyyntöösi. Jos toinen henkilö ei hyväksy anteeksipyyntöäsi, yritä kauniisti lopettaa keskustelu ja lähde pois. Älä painosta toista henkilöä antamaan sinulle anteeksi.
Kun olemme alkaneet sovittelun, se ei vielä riitä. Meillä on siitä huolimatta paljon tehtävää oli sitten anteeksipyyntö hyväksytty tai ei. Se henkilö, joka ei hyväksynyt anteeksipyyntöäsi, on ehkä halunnut kokeilla olitko tosissasi (hänellä ei ole oikeutta tehdä niin ja se ei ole enää sinun ongelmasi). Vaikka toinen hyväksyykin anteeksipyyntösi, voi silti viedä kauan aikaa, ennenkuin toinen voi luottaa sinuun ja suhteenne palaa täysin ennalleen. Tämä on yksi tekemisiemme seuraamuksista, ja meidän on oltava kärsivällisiä, osoitettava rakkautta todistaaksemme, että parannuksen tekemisemme oli vilpitön. Paavali sanoo, että korinttolaiset olivat osoittaneet parannuksen tekemisensä teoillaan (2.Kor.7:1-11).
Joskus meidän on suoritettava korvausta. Se tarkoittaa sitä, että me korjaamme sen, minkä olemme rikkoneet, niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Jos olet levittänyt juoruja, peru ne julkisesti; jos otit jatakin, anna se takaisin; jos aiheutit loukkausta, anna siunausta; tee kaikkesi saattaaksesi kaiken ennalleen tai vieläkin paremmaksi kuin se oli ennen. Joskus aikaansaatua vahinkoa ei voida koskaan korjata, mutta meidän on jos mahdollista yritettävä korvata vaikka toinen ei sitä vaatisikaan. Se osoittaa todellista parannuksen tekemistä. Muista, kuinka Sakkeus sai anteeksi vasta sitten, kun oli luvannut korvata, minkä oli vääryydellä ottanut (Luuk.19:8-9).
Seuraava tosielämän tapahtuma kuvaa, mitä olen nähnyt liian usein. ”Uskova” joutui oikeuteen, kun oli varastanut suuren määrän työnantajaltaan. Hän oli myös pannut kaiken omaisuutensa vaimonsa nimiin, ja kun hän tuli oikeuteen, sanoi hän, että ei voinut maksaa takaisin penniäkään, kun hän ei omistanut mitään. Kun tuomari antoi syytetylle mahdollisuuden puhua, tämä kääntyi entisen työnantajansa puoleen ja sanoi: ”Jumala on antanut anteeksi minulle - nyt sinunkin on annettava anteeksi minulle.” Mikä röyhkeys ja millainen häpeä Kristuksen nimelle, varsinkin kun koko kaupunki tiesi tapahtumasta! Juuri kuten tämä mies, joka jatkaa saarnaamista, on monia, jotka luulevat voivansa jatkaa, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut, vedoten Jumalan armoon. Ei! Sovi ensin veljesi kanssa ja tuo sitten lahjasi